Finanssialan Keskusliiton (FK) johtaja Helena Laine toteaa lakialoitteen määrittelemän korkokaton vievän väistämättä useimmat pikavippituotteet kokonaan uusiksi. Laineen mukaan pikavippiä vastaaville luottotuotteille on selkeästi kysyntää, mutta jää nähtäväksi, moniko pikalaina-alan yritys pystyy uusimaan tuotteensa lakia kiertääkseen ja moniko joutuu puolestaan yksinkertaisesti poistumaan markkinoilta.

Suomen Pienlainayhdistys pitää koko lakia isojen luotottajien haluna rajoittaa kilpailua

Toiminnanjohtaja Kari Kuusisto Suomen Pienlainayhdistyksestä pitää suunnitteilla olevaa lakia lähes kuoliniskuna koko pienlaina-alalle. Kuusisto pitää asiaa murheellisena ennen kaikkea yksityisten toimijoiden kannalta ja epäilee lakialoitteen takana olevan isojen luotottajien halu rajoittaa kilpailua. Muun muassa S-Pankki ja Nordea Rahoitus ovat hänen mukaansa iskemässä kiinni pikavippikiellon luomaan markkinarakoon ja tietyt virolaiset pankit ovat jo nyt alkaneet tarjota aktiivisesti noin 500€ pienlainoja suomalaisille kuluttajille. Kuusisto muistuttaakin, että pikavipit kieltävän lakialoitteen aluille panija Sampsa Kataja (Kokoomus) on Nordean neuvottelukunnan jäsen.

Oikeusministerin mukaan pikavippien velkaongelmat johtuvat kohtuuttomista oikeudellisista perintäkuluista

Oikeusministeri Anna-Maja-Henriksson puolestaan haluaa huomauttaa, että pienlainoista aiheutuvat velkaongelmat johtuvat ennen kaikkea niiden perinnästä aiheutuvista kohtuuttomista kuluista, eivätkä niinkään itse pikavippien koroista. Tähän epäkohtaan onkin ehditty jo puuttua, sillä pienvelkoja koskevia oikeuskäsittelykuluja on jo pienennetty.

Ostosraha
Visa-logo

Virtuaalinen Visa-luottokortti

100 - 3 000 €

Hae Ostosrahaa