Tomi Kokko uskaltaa tavoitella suuria: ”Unelmien toteuttaminen on ainoa vaihtoehto”

Elämäntapamuutosekspertti ja Lean in Five Weeks -hyvinvointihaasteen perustaja Tomi Kokko tunnetaan rohkeudesta jahdata unelmiaan sekä tavoitella suuria. Kysyimme tältä intohimoiselta luonnollisen ruoan puolestapuhujalta, miten tunnistaa tavoittelemisen arvoinen unelma. Samalla selvisi, miksi unelmien tavoitteleminen ylipäätään on tärkeää. ”Jos sydän sykähtää unelmalle, se kannattaa toteuttaa”, Tomi Kokko summaa.

Moni tuntee Tomi Kokon ensisijaisesti puhtaan ruoan puolestapuhujana. Hän avasi ajatuksiaan sadoille tuhansille ihmisille tekemällä dokumentin 30 päivän ihmiskoe, joka herätti vilkasta keskustelua. Kokko uskoo, että optimaalista ruokavaliota noudattamalla elämä aukeaa uudella tavalla ja virtaa omien unelmien jahtaamiseen riittää huomattavasti enemmän. Lean in Five Weeks -haasteen kautta Tomi Kokko on valmentanut jo lähes 9 000 suomalaista. Koska kyseessä on korkealle tähtäävän, unelmiinsa aidosti panostavan miehen valmennus, ovat tavoitteet kuitenkin vielä huomattavasti korkeammalla. Tomi Kokon visio on muuttaa miljoonan ihmisen elämä ruokavalion ja liikunnan kautta.

Tomi Kokko, kouluttauduit personal traineriksi vuonna 2007 muutettuasi Australiaan. Mitkä seikat ajoivat sinut liikunnan ja ravitsemuksen pariin?

”Korostan aina, miten tärkeää on löytää se oma juttunsa. Helpoiten se selviää miettimällä, mitä tykkäsi tehdä lapsena eli silloin kuin ei vielä ollut paineita muiden ajatuksista. Itselleni se oli ja on aina ollut urheilu. Tämä polku on ollut minulle hyvin luonnollinen.”

Olet voittanut Suomen mestaruuksia judossa ja harrastanut tavoitteellisesti myös muita lajeja. Miten liikut nykyään?

”Liikun todella vaihtelevasti. Kunkun – 1,5-vuotiaan siperianhuskyn – kanssa teemme usein metsälenkkejä ja tulee muutenkin oltua paljon luonnossa. Harrastan myös voimatreeniä, juoksemista, uintia sekä kehonpainotreenausta. Palauttavaa liikuntaa edustavat puolestaan avanto ja sauna. Työni ja unelmien jahtaaminen on sen verran intensiivistä, että tasapainotan sitä mielelläni liikunnalla.”

Mistä sait idean LIFW-haasteeseen?

”Alkuperäinen idea oli tehdä harrastusmielessä viiden viikon ryhmävalmennus asiakkaille, jotka halusivat pudottaa painoa ja voida paremmin. Yhteisön voima kuitenkin yllätti. Suunnittelemaani ruokavaliota pystyi pitämään yllä koko vuoden ja asiakkaat kertoivat voivansa hyvin ja paremmin. Se herätti inspiraation ja ajatuksen siitä, että voin auttaa monia voimaan hyvin. Ei ole järkeä tehdä mitään turhia dieettejä kahdesti vuodessa vaan syödä ympäri vuoden hyvin. Silloin virtaa riittää omille unelmille sekä intohimoille.”

”Toteuttamisen arvoisten unelmien tunnistaminen lähtee tunteesta. Sydämen pitää sykähtää ja unelman inspiroida paljon”, uskoo Tomi Kokko.

Mistä ammennat rohkeutta toteuttaa visioitasi?

”Rohkeuteen on monta syytä. Päällimmäisenä se, että jos oikeasti haluaa saavuttaa jotain ja elää omaa unelmaelämää, ei ole muuta vaihtoehtoa. Unelmat eivät tule koskaan toteutumaan ilman rohkeutta tai riskiä epäonnistumisesta. Itse tajusin jo nuorena mentoreiden tärkeyden. He osasivat kertoa omien kokemustensa kautta, että virheitä ja riskejä on siedettävä. Vaikka joskus tekee virheen, oppii paljon. Minulle tuli jo nuorena sellainen asenne, että epäonnistumisilla ei ole väliä. Samalla liiallinen jännitys katosi ja aloin tekemään juuri sitä, mitä haluan.”

Meriitteihisi kuuluu Sub-TV-kanavan katsotuimman dokumentin, 30 päivän ihmiskokeen, tekeminen. Millaisia muutoksia se toi elämääsi?

”Oman elämäni se muutti siten, että sain paljon tunnettuutta. Ihmiset ymmärsivät perussanomani. Dokumentin jälkeen minun ei tarvinnut selittää itseäni yhtä paljon esimerkiksi luennoilla, sillä keskustelu oli jo tavallaan avattu.”

Monet laatimasi ruokavalion ohjeista sotivat yleisiä ravitsemissuosituksia vastaan. Kuinka paljon rohkeutta vaatii olla eri mieltä ja puolustaa omia näkemyksiä?

”Olin valmis tähän vastakkainasetteluun jo silloin, kun palasin Suomeen ja aloin puhumaan oppimistani asioista. Ne olivat uusia monille tai niistä ei ainakaan puhuttu ääneen. Koin, että on minun vastuuni valistaa ihmisiä. Otinkin tämän tehtävän avosylin vastaan. Olen auttanut tuhansia ihmisiä parempaan elämään. Päätin jo ensimmäisestä päivästä alkaen, että nyt mennään eikä käännytä.”

Tavoittelet määrätietoisesti unelmiasi etkä pelkää tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Anna vinkkisi, miten tunnistaa toteuttamisen arvoiset unelmat.

”Toteuttamisen arvoisten unelmien tunnistaminen lähtee tunteesta. Sydämen pitää sykähtää ja unelman inspiroida paljon. Jos ei yhtään jännitä tai pelota, ei unelma ole omassa mittakaavassani riittävän suuri. Sen pitää hiukan jännittää: kaikki suuremmat jutut ovat meille jokaiselle subjektiivisesti tarkasteltuina uusia aluevaltauksia. Pieni terve pelko on hyvä olla olemassa.”

Unelmien jahtaaminen vaatii motivaatiota ja periksiantamattomuutta. ”Muista, että elämä on suhteellisen lyhyt ja arvaamatonkin. Siksi on tärkeää elää hetkessä ja tehdä asioita, joilla on itselle merkitystä”, Tomi Kokko summaa.

Miksi unelmia kannattaa mielestäsi jahdata?

”99 % ihmisistä sivuuttaa unelmat. Itse pohdin, mitä järkeä on olla huomioimatta unelmia. Sinulla on vain yksi elämä ja jos sinulla on myös unelma, miksi et toteuttaisi sitä? Mielestäni siitä ei tulisi edes keskustella. Olen aina sanonut ihmisille, että elä unelmaasi, ota riskejä ja mene sitä kohti. Matka on mielenkiintoinen ja nauti polusta sekä sen varrella olevista haasteita. Olet itse oman elämäsi herra.”

Yksi esimerkki rohkeudesta ja määrätietoisuudesta on sinulle rakas harrastus avantouinti. Mikä saa sinut astumaan jääkylmään veteen pakkasten paukkuessa?

”Mitä enemmän olen lukenut kylmän ja kuuman terveysvaikutuksista, ovat ne kiistattomat. Avantouinnin on todettu vaikuttavan muun muassa pitkäikäisyyteen, sairauksien riskien vähentämiseen, aivotoimintaan, hermoston palautumiseen sekä muun muassa tulehduksen alentamiseen. Lajissa on niin monta ulottuvuutta ja se tuo mukanaan paljon hyötyä. Avannossa unohtuvat kaikki mieltä painavat seikat ja sieltä nousee aina paremmalla fiiliksellä. Itse käyn avannossa nelisen kertaa viikossa ja lisäksi otan kylmäsuihkun joka aamu.

Jos et pidä vielä liikunnasta, aloita sauna ja avanto -yhdistelmällä kolmisen kertaa viikossa. Se vahvistaa henkistä kanttia ja tuo uutta virtaa päivään. Kaikki, mitä tulee vastaan, onnistuu.”

Let’s go -elämänasenne välittyy kaikesta tekemisestäsi. Kerro siitä tai muista tärkeistä ohjenuorista elämässäsi.

”Tärkeintä on tehdä sitä omaa juttuaan eli elää juuri itsensä näköistä elämää. Liian moni kuuntelee muita: toisia ihmisiä tai yhteiskuntaa. Jos haluat vaikka kerätä postimerkkejä, tee niin. Muista pitää myös itsestäsi huolta ja anna elimistöllesi kunnon ravintoa. Jos voi huonosti, ärsyttää ja väsyttää eikä unelmien perään jaksa lähteä.

On tärkeää ympäröidä itsensä inspiroivilla ihmisillä, jotka haastavat sopivasti. Pidä sellaiset ihmiset lähellä, jotka eivät paina sinua maahan vaan haastavat oppimaan. Opettele rohkeasti uutta, sillä se motivoi entistä enemmän. Itse esimerkiksi kuuntelen mielelläni audiokirjoja sekä käyn paljon seminaareissa.

Näiden lisäksi ympäristön vaihtaminen aika ajoin on tärkeää. Vaikka se on klisee, tulee joskus lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Kun on kaukaa kotoa, oivaltaa uutta. Itse teen neljästä seitsemään reissua vuodessa jonnekin päin maailmalle. Tietty pilke silmäkulmassa kannattaa pitää aina: jos teet kovaa duunia, käy ulkona ja vietä aikaa ystävien kanssa. Elämä ei saa olla liian vakavaa.”

Miltä tuntuu olla esikuva monille? Luoko se paineita omaan tekemiseesi?

”Ei luo, sillä tykkään olla esikuva. En koskaan esitä mitään julkisuudessa tai somessa, vaan olen aina oma itseni. Kerron ajatuksistani ja elämästäni avoimesti. Tiedän, että olen oppinut paljon vuosien varrella ja voin sen ansiosta inspiroida ja opettaa ihmisiä. On hienoa, että olen pystynyt jo nyt muuttamaan monien eri ikäisten ihmisten elämän. Visiona on muuttaa miljoonan ihmisen elämä. Haluan olla monelle suomalaiselle esikuva ja tulen olemaan sitä entistä enemmän.”

Millaisia suunnitelmia sinulla on vuodelle 2018?

”Minulle on hyvä fiilis vuodesta 2018. Tulemme auttamaan jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Todennäköisesti hankimme omat tilat, joissa voimme vetää treenejä. Palkkaamme myös lisää väkeä ja rakennamme omaa kulttuuriamme, jotta voimme viedä hyvinvointia eteenpäin. Tänäkin vuonna kaikista siisteintä on elämä itse ja se, että saa tehdä omaa juttuaan.

On tärkeää muistaa, että elämä on suhteellisen lyhyt ja arvaamatonkin. Siksi on tärkeää elää hetkessä ja tehdä asioita, joilla on itselle merkitystä. Sitä oikeaa aikaa ei koskaan tule: itse aloitin yrittäjänä tilanteessa, jolloin ei ollut rahaa eikä tarpeeksi tietoa. Jostain on kuitenkin aloitettava. Ota jo tänään se ensimmäinen – pienikin – askel kohti omaa juttuasi.

Kun rakennat polkuasi kohti unelmia, ole kaikesta kiitollinen. Itse listaan vähintään kolme sellaista asiaa päivittäin. Sitten kun saavutan -ajattelusta kannattaa luopua ja olla kiitollinen asioista juuri nyt. Kun menee kovaa unelmiaan kohti, ei kannata unohtaa elämässä jo olevia asioita. Kiitollisuus on isossa roolissa omassa elämässäni.”

Ostosraha
Visa-logo

Virtuaalinen Visa-luottokortti

100 - 3 000 €

Hae Ostosrahaa