Pikkujouluja ei muuttuneesta maailmantilasta huolimatta tarvitse välttämättä perua. Koronan keskellä pikkujoulut voi järjestää esimerkiksi videochattien välityksellä. Yleisimpiä alustoja ovat: Teams, Zoom, Google Hangouts ja Houseparty. Luo pikkujoulujen kutsulista ja lähetä juhlaporukalle kutsu yhteiseen etäpikkujouluun.
”Poikkeuksellisena aikana hauskat yhteiset hetket ja kokemusten jakaminen ovat tärkeitä jokaiselle. Siksi sosiaalista kanssakäymistä ei kannata kokonaan ohittaa, vaan suurille kokoontumisille voi keksiä turvallisia vaihtoehtoja”, sanoo johtaja Mika Salminen THL:stä.
Olemme koonneet sivuillemme parhaat vinkit etäpikkujoulujen järjestämiseen.
1. Etäpikkujoulut kaipaavat koristusta
Etäpikkujoulut ovat oiva syy kaivaa joulukoristeet esille. Joulukoristeet tuovat pikkujouluihin sopivan jouluista tunnelmaa. Jokainen voi valita sopivan joulukoristeiden määrä itse – osa koristelee koko kotinsa jouluisilla koristeilla, kun taas osalle riittää kynttilöiden sytyttäminen.
Sopivia joulukoristeita voi hankkia esimerkiksi Tokmannilta tai Jotexilta.
2. Kata pöytä ihanilla jouluherkuilla
Joulutortut, piparit ja glögi kuuluvat olennaisena osana pikkujoulujen viettoon. Vaikka pikkujouluja ei viettäisikään fyysisesti yhdessä, nostavat suolaiset ja makeat herkut pikkujoulut uudelle tasolle. Juhlaväki voi vaikkapa suunnitella pikkujoulujen menun yhdessä, ja kaikki vieraat voivat valmistaa samat herkut itselleen omissa kodeissaan.
Työnantaja voi halutessaan myös tilata pikkujoulutarjoamiset suoraan toimitettuna työntekijöiden koteihin käyttämällä kauppojen ja ravintoloiden toimituspalveluita! Lisätietoa verottajan tekemistä linjauksista tämän jutun lopussa.

3. Musiikki kruunaa pikkujoulujen tunnelman
Etäpikkujoulujen musiikkina voi käyttää perinteisiä joululauluja, mutta myös menevämpi pop-musiikki sopii hyvin pikkujoulujen tunnelmaan. Suunnitelkaa yhdessä juhlaväen kanssa oma pikkujoulujen soittolista esimerkiksi Spotifyssä tai valitkaa juhlien tunnelmaan sopiva valmis soittolista. Musiikki voi pikkujouluissa soida hiljaa taustalla tai sen tahtiin voidaan yhdessä laulaa vaikka joulukaraokea!
4. Suunnittele etäpikkujoulujen ohjelma etukäteen
Pikkujouluihin kannattaa myös etukäteen suunnitella sopivaa pientä ohjelmaa. Etäpikkujouluissa voi soveltaa perinteisiin pikkujouluihin suunniteltuja ohjelmanumeroita tai voitte keksiä kokonaan uusia juttuja. Etäpikkujouluihin voi vaikka järjestää jouluaiheisen tietokilpailun Kahootissa tai voitte pitää yhdessä leffamaratonin. Leffamaratonissa kaikki laittavat samaan aikaan pyörimään yhdessä valitun joululeffan, jonka kaikki sitten katsovat samaan aikaan omilta näytöiltään. Jouluaiheisia leffoja löytyy runsaasti esimerkiksi Netflixistä.
Työnantaja saa järjestää ruokaa ja juomaa koteihin verovapaasti
Verottaja linjasi 22.10.2020 antamassaan tiedotteessa, että työnantaja voi järjestää myös etäpikkujoulut verovapaasti. Työnantaja voi järjestää pikkujouluihin sopivien juomien ja ruokien toimituksen suoraan työntekijöiden koteihin. Etäosallistujille annetut ruoka- ja juomalahjakortit sen sijaan ovat työntekijän veronalaista palkkaa.