Kulutusluotto sopii erinomaisesti moneen käyttötarpeeseen. Sinulla voi olla mielessä iso hankinta, remontti tai vaikka unelmien toteuttaminen. Laadukas kulutusluotto tuo joustovaraa talouteesi. 

Mitä ovat kulutusluotot?

Kulutusluotto on moniselitteinen käsite, jolle voi olla vaikea löytää selkeää selitystä. Kulutusluotto-käsitteen alle lukeutuu lukuisia erilaisia rahoitusratkaisuja, kuten käyttöluotto, käyttölaina, kertalaina ja joustoluotto. Ennen kaikkea, kulutusluotto käsitteenä perustuu siihen, että luotto on tarkoitettu kulutukseen. Tyypillisesti kulutusluotto-käsitettä käytetään kuitenkin puhuttaessa hieman perinteisiä pikavippejä suuremmista lainoista.

Kulutusluottoja on paljon erilaisia – vakuudellisia ja vakuudettomia. Siksi myös lainasummat vaihtelevat noin 500 eurosta jopa 60 000 euroon asti. Lainasummien mukana vaihtuvat myös takaisinmaksuajat, joita voi löytää noin vuodesta jopa 15 vuoteen. Valinnanvaraa siis löytyy, joten suosittelemme tutustumaan eri vaihtoehtoihin ennen lopullisen valinnan tekemistä.

Tutustu kulutusluottoihin aina huolellisesti.
Pieni vai suuri, vakuudellinen vai vakuudeton? Tutustu eri vaihtoehtoihin ennen kulutusluoton hakemista!

Tutustu Ostosrahaan!

Lainasto Ostosraha on 100-3000 euron jatkuva luotto, johon on automaattisesti kytketty virtuaalinen luottokortti. Hakeminen on vaivatonta ja nopeaa – täytät vain sähköisen hakemuksen verkkosivuillamme ja saat luottopäätöksen minuuteissa. Hakemuksen tekeminen onnistuu kätevästi sekä tietokoneella, tabletilla että puhelimella. Tämän artikkelin lopusta löydät lisää infoa Lainasto Ostosrahasta.

HAE LUOTTOA

Vakuudettomat kulutusluotot

Vakuudettomat kulutusluotot ovat helposti saatavia lainoja, jotka ovat haettavissa nopeasti sähköisellä lainahakemuksella. Fyysiset tapaamiset ja paperityöt eivät kuulu vakuudettomien kulutusluottojen hakuprosessiin. Sen sijasta, että lainanmyöntäjät vaatisivat vakuuksia tai takaajia lainalle, he perustavat lainan myöntämisen omaan arvioonsa hakijan maksukyvystä ja taloudellisesta tilanteesta. Kulutusluoton ollessa vakuudeton, sen koko harvoin ulottuu kymmeniin tuhansiin euroihin asti. Vakuudettomat kulutusluotot sopivat tuomaan joustoa omaan talouteen sekä rahoittamaan hankintoja taikka unelmia.

Vakuudettomien kulutusluottojen hakuprosessi

Kulutusluoton hakeminen onnistuu vaivattomalla hakemuslomakkeella suoraan lainantarjoajan nettisivuilta. Kulutusluoton saaminen ei siten edellytä konttorivierailuja tai postitse toimitettavia hakemuslomakkeita. Lainahakemuksen tekeminen nykypäivänä on todella turvallista, koska kaikki tiedot lähetetään luotettavuuden takaavan salausmenetelmän avulla. Tämän lisäksi henkilöllisyys varmistetaan aina verkkopankki- tai mobiilivarmennetunnistaumisella.

Tunnistautumisen jälkeen lainanhakija pääsee täyttämään varsinaista hakemuslomaketta, jossa kysytään ainoastaan luotonmyöntämisen kannalta oleellisia perustietoja. Tällaisia tietoja ovat muun muassa henkilötiedot sekä työhön, koulutukseen ja asumiseen liittyvät tiedot.

Lainahakemuksen lähettämisen jälkeen lainanhakijaa tyypillisesti pyydetään vielä vahvistamaan tulotietonsa lainantarjoajan suosimalla palvelulla. Tulotietojen vahvistamisen pitäisi kuulua jokaisen vastuullisen luotonantajan luotonantopolitiikkaan. Tulotietojen vahvistamisella voidaan varmistua, että asiakkaalla on todellinen kyky suoriutua kulutusluoton takaisinmaksusta. Onnistuneesti lähetetyn lainahakemuksen sekä tulotietojen vahvistamisen jälkeen, kulutusluotto maksetaan pikaisella aikataululla lainanhakijalle.

Vakuudellinen, vakuudeton tai luottokortti. Oli kyse minkä tyyppisestä kulutusluotosta tahansa, ei niitä kannata hetken mielijohteesta hakea. Kulutusluoton hakeminen voi olla perusteltua esimerkiksi silloin, kun jokin kodinkone hajoaa ja se halutaan pikaisesti korjata eikä tilillä ole juuri sillä hetkellä välttämättä rahaa.

Vakuudelliset kulutusluotot

Pankit myöntävät vakuudellisia kulutusluottoja, joiden lainasummat voivat olla jopa useita kymmeniä tuhansia euroja. Lainan saamiseksi lainanhakijan tulee siis asettaa omaisuuttaan lainan vakuudeksi. Tyypillisiä vakuuksia ovat säästöt, sijoitukset sekä kiinteistöt, mutta muukin arvollinen omaisuus kelpaa. Koska lainan takaisinmaksu on turvattu henkilökohtaisella omaisuudella, lainaa myöntävän pankin riskit ovat pienet. Täten vakuudellisen kulutusluoton hinta on vakuudellista halvempi. Lainanhakuprosessi kestää kuitenkin huomattavasti vakuudettomia kulutusluottoja pidempään, sillä pankkilainaa hakiessa lainaneuvottelut ovat usein relevantteja.

Luottokortti – se paras vaihtoehto hankintojen rahoittamiseen

Kulutusluotot voivat olla käteviä rahoitusratkaisuja, mutta eivät yhtä joustavia, kuin Lainaston virtuaalinen Mastercard-luottokortti, tuttavallisemmin Lainasto Ostosraha. Kyseessä on 100-3000 euron jatkuva ja täysin vakuudeton luotto, jolla voi tehdä hankintoja tuhansissa verkkokaupoissa ympäri maailman. Hankintojen maksaminen luottokortilla on varsin turvallista, sillä huijaustilanteissa voit saada rahasi takaisin. Luottokorttimme ei sisällä erillisiä vuosi- tai kuukausikuluja, joten se on varsin edullinen vaihtoehto perinteiseen kulutusluottoon verrattuna.

Perinteisen luottokortin tapaan myös virtuaalinen luottokortti sopii erinomaisesti ostoksien tekemiseen verkossa.

Hae omaa luottokorttiasi jo tänään – täytä sähköinen lainahakemus muutamassa minuutissa!

HAE LUOTTOA

Lainaston korttiluotto on vakuudeton jopa 3 000 euron jatkuva luotto, jonka nimelliskorko on 19,00 %. Luotonhoitokulu: 0,01 % / päivä ja korkeintaan 150 € / vuosi. Esimerkki: 3 000 euron luoton luottokustannukset 12 kk maksuajalla yhteensä 427,20 €, takaisinmaksettava kokonaissumma 3 427,20 €, todellinen vuosikorko 28,48 %.

Luottoehtomme tuodaan ilmi reilusti

Haluamme, että luotonhaku on aina reilua. Siksi tuomme luottoehtomme avoimesti esiin.

Luottamus syntyy pala kerrallaan. Meillä luottamus on syntynyt satojen tuhansien myönnettyjen luottojen ja vastaanotettujen sijoituksien myötä. Tästä luottamuksesta pidämme kiinni jokapäiväisessä toiminnassamme.

Vastuullisuus on yksi keinoistamme rakentaa luottamusta. Myönnämme luottomme varmistaen aina hakijan todellisen maksukyvyn, koska tämä on kaikkien etu. Voit lukea lisää vastuullisesta luotonannostamme Vastuullisuus-osiosta.

Ostosraha
Visa-logo

Virtuaalinen Visa-luottokortti

100 - 3 000 €

Hae Ostosrahaa