Jean Sibelius on yksi suomalaisen musiikin ja kulttuurin merkkihenkilöistä. Sibelius on Suomen kansainvälisesti tunnetuin säveltäjä ja hänen sävellyksiään esitetään nykyäänkin ympäri maailmaa. Sibeliuksen merkitystä Suomelle korostetaan liputuspäivällä, jota vietetään Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12. Liputuspäivänä liputetaan paitsi Jean Sibeliuksen myös suomalaisen musiikin kunniaksi.

Aikaisemmin tämä päivä ei ollut virallinen liputuspäivä. Vuonna 2011 Helsingin yliopiston almanakkatoimisto kuitenkin merkitsi päivän yleiseksi liputuspäiväksi – sisäministeriö oli nimittäin suositellut jo vuonna 2005 yleistä liputusta ja antanut kaikille valtion virastoille ja laitoksille liputusmääräyksen.

Joulukuun kahdeksas päivä vuonna 1865 syntynyt Jean Sibelius on Suomen kansallissäveltäjä. Hän syntyi Hämeenlinnassa ruotsinkieliseen perheeseen. Perheessä harrastettiin jo valmiiksi musiikkia. Jeanin oli alun perin tarkoitus lähteä lukemaan lakia, mutta lopulta musiikki vei voiton – ja hän opiskelikin Helsingin musiikkiopistossa säveltäjä Martin Wegeliuksen johdolla.

Opinnot jatkuivat Helsingin jälkeen Wienissä, jossa Jean tutustui useisiin maailmalla tunnettuihin säveltäjiin.

Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat muun muassa:

  • Finlandia
  • Karelia-sarja
  • Lemminkäis-sarja (etenkin Tuonelan Joutsen -osa)
  • Valse triste

Sibeliuksen tuotanto on todella monipuolista ja sisältää niin sinfonioita, sinfonisia runoja, kamarimusiikkia, urkuteoksia kuin viulukonserttoja.

Sinällään Sibeliuksen tyyliä ei voida suoraan yhdistää tiettyyn yksittäiseen koulukuntaan, mutta hänen tuotantoaan kuvataan usein termillä kansallisromanttinen. Se on merkittävästi edistänyt Suomen kansallisidentiteetin rakentumista.

Muut suomalaiset säveltäjät

Suomalaisesta musiikista on runsaasti tietoa aina keskiajalle asti. Tuolta ajalta on jäänyt perinnöksi muun muassa vanha koulu- ja kirkkolaulujen kokoelma Piae Cantiones eli Hurskaita lauluja.

Silti suuria tunnettuja nimiä löytynee enemmän myöhemmiltä vuosisadoilta – etenkin romantiikan ja kansallisromantiikan aikakausilta. 1800-luvun ja 1900-luvun alun tunnetuimpiin säveltäjiin kuuluvat sellaiset nimet kuin Fredrick Pacius, Oskari Merikanto, Leevi Madetoja, Selim Palmgren, Toivo Kuula – ja tietysti Jean Sibelius.

Modernimpaa aikakautta edustavat muun muassa Erik Bergman, Paavo Heininen, Aarre Merikanto, Einojuhani Rautavaara, Joonas Kokkonen ja Aulis Sallinen. Toki nämäkin säveltäjät eroavat keskenään tyyliltään valtaisasti.

Viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana todellisia läpimurtoja ovat kyenneet tekemään kapellimestarimme sekä muutamat laulajamme. Menestyksen taustalla on vahva apuraha- ja rahoitusjärjestelmämme, jonka avulla musiikkilupauksemme ovat saaneet rauhassa keskittyä omaan työhönsä.

Ostosraha
Visa-logo

Virtuaalinen Visa-luottokortti

100 - 3 000 €

Hae Ostosrahaa