300 euron laina
Pieni laina mahdollistaa uusien hankintojen tekemisen sellaisinakin kuukausina, jolloin olisi muuten taloudellisesti turhan tiukkaa. Vaikka säästäminen onkin järkevää, se ei aina onnistu, sillä menoja voi olla jonain kuukausina kohtuuttoman paljon omiin tuloihin verrattuna. Joskus äkillisiin menoihin on täysin mahdotonta varautua, jolloin lainan ottaminen jää ainoaksi vaihtoehdoksi.
Ennen lainan hakemista varmista aina, että tulosi ylittävät menosi: esimerkiksi luottokorttimaksuista, asumiskuluista sekä ruokaan, vaatteisiin ja harrastuksiin menevistä kuluista muodostuva summa tulee kuukausittain olla sen verran maltillinen, ettei lainan lyhentäminen rasita talouttasi liikaa.
Vaikka 300 euron laina on kooltaan pieni, eikä sen lyhentäminen tule tuskin rajoittamaan monenkaan arkibudjettia sietämättömästi, on lainasta aiheutuvien kulujen tarkistaminen on kuitenkin aina tarpeellista ennen lainatarjouksen hyväksymistä. Kun maksuaika jaetaan useammalle kuukaudelle, voi lainaa lyhentää maltillisissa kuukausierissä ilman, että se rasittaa talouttasi liikaa.

300 laina tuo tukea arkeen
Koska kyseessä on pienikokoinen laina, sopii se luonnollisesti pieniin menoihin. Tyypillisimmät 300 euron lainatuotteet ovat perinteinen pikavippi sekä joustoluotto. 300 euron lainat ovat tyypillisesti aina takauksettomia ja vakuudettomia lainoja: niitä hakeakseen ei tarvitse pantata omaisuutta tai pyytää esimerkiksi sukulaisia takaamaan lainaa.
Kaipaatko monipuolisempaa luottoa, joka tarjoaa mahdollisuuden turvalliseen nettishoppailuun virtuaalisella luottokortilla sekä nostojen tekemiseen tilillesi 24h? Tutustu Lainasto Ostosrahaan!
300 euron pikavippi
Pikavippi kannattaa valita, kun tiedät tarvitsevasi ainoastaan yhden lainan tilapäiseen rahantarpeeseen. Kyseessä on kertalaina, eli koko lainan saa yhdella kerralla tilille. Pikavippien maksuajat ovat tyypillisesti muita lainoja lyhyempiä.
300 euron joustoluotto
Joustoluotto on jatkuva luotto, joka sopii erityisesti jatkuvaan rahantarpeeseen. Saat käyttöösi oman luottorajasi, jolta nostoja on helppo tehdä mobiililaitteellasi missä vain. Joustoluotto sopii erinomaisesti talouden tasapainottamiseen ja jatkuvien kuluerien paikkaamiseen.
Lainaa 300 euroa heti tilille
Pieni laina on varteenotettava ratkaisu tilanteisiin, joissa tarvitset nopeasti pienen summan rahaa. Pikalainojen etuina onkin niiden ripeys ja se, että voit lähettää lainahakemuksen juuri tarpeen ilmestyttyä. Pikalainan voit saada tilillesi jopa minuuteissa hyväksytyn lainapäätöksen jälkeen!
300 euron lainan kaksi yleisintä muotoa ovat perinteinen pikavippi sekä joustoluotto. Molemmat kyseisistä lainatuotteista lukeutuvat pikalainojen kategoriaan. Pikavippiä haetaan usein tilapäiseen tarpeeseen, kun joustoluotto puolestaan vastaa jatkuvaan tarpeeseen. Pikavipin voi saada kerrallaan heti tilille ja joustoluottotililtä voi tehdä nostoja heti tilille.
Itse luotontarjoajana emme voi taata muiden toimijoiden lainatuotteiden nopeutta. Lainasto Ostosrahan nopeus on kuitenkin taattu. Nopea luottopäätös, nopeat korttimaksut sekä nopeat nostot heti tilille ovat vain muutaman klikkauksen päässä.
Hae 300 euroa edullista luottoa – Lainasto Ostosraha
Ostosraha on vaivaton 100-3000 euron jatkuva luotto, joka sopii erinomaisesti arjen kumppaniksi, taloudelliseksi turvaksi sekä jatkuvaan tai lyhytaikaiseen rahantarpeeseen. Ostosrahan mukana saat käyttöösi virtuaalisen luottokortin, tosin ilman pankeille tyypillisiä pitkiä käsittely- ja odotteluaikoja. Luottokorttimme ei sisällä erillisiä vuosi- tai kuukausikuluja ja on koroiltaan edullinen. Esimerkiksi 300 euron kokoisen Ostosrahan luottokustannukset 5kk maksuajalla ovat vain noin 19 euroa. Takaisin maksettavaksi jäisi siis noin 319 euroa 5 kohtuullisessa maksuerässä. Monipuolisuutensa sekä hinnoitelunsa myötä Ostosraha on ansainnut asiakkaidemme suosion sekä luottamuksen nopeasti.
Kuka voi hakea Lainasto Ostosrahaa?
Tiesitkö, että esimerkiksi 300 euron luotto voidaan myöntää luottotiedoiltaan puhtaalle, vähintään 18-vuotiaalle Suomessa vakituisesti asuvalle henkilölle? Luottoehtomme sisältävät myös muita ehtoja, joihin tutustumista suosittelemme jokaiselle ennen luoton hakemista.
Jotta voit saada luottoa, sinulla ei voi olla maksuhäiriömerkintöjä luottotietorekisterissä. Tarkistamme aina luotonhakijoiden luottokelpoisuuden. Näin toimimalla varmistamme asiakkaiden todellisen takaisinmaksukyvyn. On sekä luotonmyöntäjän että sitä hakevan etu varmistua siitä, että luottolyhennyksestä selviää ilman ongelmia osana arkea ja kiinteitä kuluja.