Pikavippi 100 euroa – apua yllättävään rahantarpeeseen

Pikavippi 100 euroa tarjoaa nopean ratkaisun tilapäiseen rahoitustarpeeseen. Kiireellisen rahantarpeen iskiessä pikavippi 100 euroa voi olla sopiva vaihtoehto, sillä sen voi saada käyttöön hyvinkin nopeasti. Joskus eteen voi tulla tilanne, jossa tarvitset pienen summan rahaa nopeasti. Esimerkiksi olet unohtanut maksaa tärkeän laskun, ja sen eräpäivä on juuri käsillä ja seuraavaan palkkapäivään on vielä aikaa. Rahantarpeita ja rahoitusratkaisuja on monenlaisia, mutta pikavippi 100 euroa on erityisen hyvä vaihtoehto pienien yllättävien kulujen kattamiseen.

Nykyään luotonanto on vastuullisempaa, ja korkokatot estävät vakuudettomien lainojen, kuten 100 euron pikavipin, kulujen kasvamisen liian suuriksi. Suomen lainsäädännössä on kehitetty selkeät säännöt, jotka suojelevat sinua kuluttajana. Pikavippien kulut on ilmoitettava aina läpinäkyvästi ja vastuullisesti, eikä koronkiskonta ole lain mukaan sallittua.

Löydä edullisin lainavaihtoehto vertailemalla

Kun etsit netistä lainaa, kannattaa aina aloittaa vertailemalla eri vaihtoehtoja. Olipa lainatarpeesi pieni tai suuri, ylimääräisiltä kuluilta välttyäksesi ei kannata tarttua ensimmäiseen vastaan tulevaan vippiin. Vaikka nimellinen korko saattaa ensi silmäyksellä vaikuttaa sopivalta, se ei kuitenkaan paljasta lainan kaikkia kustannuksia. Todellinen vuosikorko sen sijaan sisältää kaikki lainaan liittyvät kulut, mukaan lukien mahdolliset piilokulut, jotka voivat paljastua vasta lainaehdoista. Voit tehdä vertailun itse tai säästää aikaa ja antaa yhteistyökumppanimme kilpailuttaa lainat ja vipit puolestasi – helposti ja vaivattomasti.

TÄYTÄ HAKEMUS

Joustavampi vaihtoehto 100 euron vipille

100 euron vippi voi olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto, kun tarvitset nopeasti juuri kyseisen summan verran lainaa. Perinteinen vippi ei kuitenkaan jousta, jos tilanteesi muuttuu odottamatta. Jos et tarvitse koko summaa, joudut silti maksamaan lainan täysimääräisenä korkoineen ja kuluineen. Jos taas tarvitset enemmän rahaa, joudut hakemaan lisälainaa, eikä sen saaminen ole aina taattua.

Voit kuitenkin valita joustavamman ratkaisun ja hakea meiltä 100 euron vipin sijaan virtuaalista Visa-luottokorttia. Kortin avulla voit tehdä alkuperäisen 100 euron ostoksen, mutta tarvittaessa sinulla on mahdollisuus käyttää oman luottorajasi puitteissa enemmän luottoa ilman uutta hakuprosessia. Käyttämättömästä luotosta ei synny kuluja, joten voit myös käyttää vähemmän kuin aluksi suunnittelit.

Kortti on kuukausi- ja vuosimaksuton, ja hyväksytyn luottopäätöksen jälkeen se on heti käytettävissäsi verkko-ostoksia varten. Jos käytät Android-laitetta, voit lisätä kortin Google Pay -maksupalveluun, jolloin voit maksaa myös myymälöissä pian kortin liittämisen jälkeen. Alta löydät esimerkin kuluista, jotka liittyvät 100 euron luoton käyttöön:

Käytetty luottosumma100 euroa
Maksuaika2 kuukautta
Kuluja yhteensä2,98 euroa
Yhteensä maksettavaa102,98 euroa
Taulukossa on suuntaa antava esimerkki 100 euron luoton kuluista.
Voit myös liittää virtuaalisen kortin maksupalveluun ja suorittaa 100 euron ostoksen kätevästi lähimaksulla.
HAE LUOTTOA

Lainaston korttiluotto on vakuudeton jopa 3 000 euron jatkuva luotto, jonka nimelliskorko on 19,50 % (marginaali 15 % + viitekorko 4,5 % – 01.07.2024-31.12.2024). Luotonhoitokulu: 0,01 % / päivä ja korkeintaan 150 € / vuosi. Esimerkki: 3 000 euron luoton luottokustannukset 12 kk maksuajalla yhteensä 435,79 €, takaisinmaksettava kokonaissumma 3435,79 €, todellinen vuosikorko 29,10 %.

Pikavippi 100 euroa heti tilille

Pikavippi 100 euroa on mahdollista saada heti tilille, sillä vakuuksia ei vaadita, ja hakemuksen voi täyttää ja lähettää nopeasti sähköisesti, vaikkapa omalta kotisohvalta.

Jotta 100 euron pikavipin saaminen heti tilille olisi mahdollista, hakijan tulee antaa suostumus taloudellisten tietojen sähköiseen tarkistamiseen. Tämä nopeuttaa hakemuksen käsittelyä merkittävästi, sillä lainantarjoaja voi varmistaa tiedot automaattisesti, ja päätös voidaan tehdä heti. Jos sen sijaan valitset vaihtoehdon, jossa toimitat taloudelliset tiedot liitteiden avulla, asiakaspalvelijan tulee käsitellä nämä manuaalisesti. Tämä prosessi voi kestää useita päiviä ja viivästyttää lainan saamista.

Hakemuksen nopean käsittelyn varmistamiseksi on tärkeää, että täytät kaikki tiedot huolellisesti. Pienetkin virheet, kuten näppäilyvirheet henkilötiedoissa, voivat johtaa viivästyksiin tai hakemuksen hylkäämiseen.

Saadaksesi tarvitsemasi rahoituksen mahdollisimman nopeasti, täytä hakemus huolellisesti ja anna yhteistyökumppanimme hoitaa lainojen vertailu puolestasi.

TÄYTÄ HAKEMUS

Onko 100 euron pikavipin hakeminen turvallista?

100 euron pikavipin hakeminen saattaa herättää kysymyksiä ja tuntua epämiellyttävältä pikavippien vaikean historian vuoksi. Nykypäivänä 100 euron suuruisen pikavipin hakeminen on kuitenkin täysin turvallista. Kuten aiemmin mainitsimme, Suomen lainsäädäntö rajoittaa pikavippien kuluja. Lisäksi lainantarjoajat käyttävät palveluissaan vahvaa salausta asiakkaiden henkilökohtaisten tietojen suojaamiseksi.

Markkinoilla on edelleen monia erilaisia toimijoita, joten 100 euron pikavippiä hakiessa on tärkeää vertailla samankaltaisia lainoja keskenään. Vastuulliset toimijat pitävät hinnoittelunsa läpinäkyvänä eivätkä myönnä lainoja maksukyvyttömille henkilöille. Jos lainantarjoaja myöntää lainoja luottotiedottomille henkilöille, se viittaa lainanmyöntäjän vastuuttomuuteen. Vastuullisen lainanmyöntäjän tehtävä on varmistaa, että asiakas ei joudu vakaviin talousongelmiin ottamansa lainan seurauksena.

Näin haet 100 euron vippiä:

  1. Jotta voisit hakea 100€ pikavippiä sähköisesti, sinulla tulee olla näytöllinen laite, kuten nykyaikainen puhelin, ja toimiva verkkoyhteys.
  2. Kun olet päässyt verkkoon, suosittelemme vertailemaan 100€ pikavippejä keskenään. Edullisin vaihtoehto on se, jolla on matalin todellinen vuosikorko. Mahdollisissa lisäpalveluissa voi myös esiintyä eroavaisuuksia, joten vertaile myös niitä.
  3. Kun olet tehnyt valintasi, siirry valitsemasi 100€ pikavippiä tarjoavan rahoitusyhtiön hakemukseen. Tunnistautumiseen saatat tarvita esimerkiksi verkkopankkitunnuksia.
  4. Täytä kaikki vaaditut kohdat hakemuksessa huolellisesti. Pakolliset kohdat on usein merkitty usein ”*” -merkillä. Muista myös tutusta lainaehtoihin.
  5. Lähetä hakemus. Jos esteitä ei ilmene, 100€ pikavippi on käytössäsi muutaman minuutin sisällä, riippuen lainantarjoajasta ja omasta pankistasi.

Kenelle vippi 100 euroa voidaan myöntää?

100 euron vippi on pieni laina, ja sen saamiseksi tarvitsee täyttää vain joitakin yleisiä vaatimuksia. Alla yleisimpiä vaatimuksia, jotka täytettyäsi voit saada Suomessa 100 euron vipin:

  • Olet vähintään 18-vuotias
  • Sinulla on vakituinen osoite Suomessa
  • Sinulla on jonkinlaiset säännölliset tulot
  • Sinulla ei ole maksuhäiriömerkintöjä
Visa-logo

Virtuaalinen Visa-luottokortti

100 - 3 000 €

Hae luottokorttia